tiistai 30. huhtikuuta 2013

Sopparalli

Kun Linka on niin ahkeraan päässyt rallattelemaan viime aikoina, niin pitää nyt pistää todistusaineistoa Sopankin puolesta ;) Viikonloppunakin molemmat koirat pääs rallaamaan oikein urakalla grillauspäivien lomassa.

Keskiviikkona Sopalla oli myös Julia Kärnän agikoulutus, missä huomattiin että pitkillä esteväleillä ei tiukat kurvit toimi ainakaan niillä ohjauskuvioilla joilla tuo rata oli tarkoitus ohjata. Epäilen kyllä että takaa ohjaten oisin saanut ainakin osan paikoista vietyä ihan kivasti.
Toin sulle horsman..





tiistai 23. huhtikuuta 2013

Pystipäivä

Sunnuntaina osallistuttiin hallin koirapäivän agimölliin ja saatiin kotiin tuliaisiksi kiva pikkuinen pysti ja ruusuke. Kilpailevien radalla makseissa oli kaksi muuta osallistujaa ja niistä Soppa vei voiton, mutta tuloksiin laskettiin kaikki kilpailevat yhteensä ja tultiin siis vitosella toisiksi.

Radan jälkeen käytiin tekemässä pikainen kontaktitreeni ja voi että se oli pätevä! Ois pitänyt ottaa videolle... Puomille mentiin tuon hypyn kautta mistä radallakin ja tultiin myös takaisin kahden hypyn kautta. Juos täysillä päähän ja pysähtyi just oikein. Ois se ihan jees jos viitsis kisoissa ja mölleissä tehdä samoin.. Keinulle mentiin puomin alla olevasta putkesta ja senkin juos täysiä päähän asti ja antoi pamahtaa ja taas nätisti oikeelle paikalle. Että semmosta.

Iltapäivästä Linkakin ehti rallaamaan Jaron kanssa läheiselle pellolle, ensin piti tosin hakea vauhtia kotiovelta... Haettiin tassukansa sieltä takaisin pellolle ja sitten olikin meno aika hurjaa. Molemmat hyytyi kylläkin melkoisen nopeasti, olivat vissiin painelleet sinne ovelle astetta lujempaa.



lauantai 20. huhtikuuta 2013

Tokoilua

Me ollaan nyt yritetty taas treenailla tokoa edes himpun verran. Väkersin kyllä sillon maaliskuussa hienon treenisuunnitelman tämän kuun loppuun ja siihen oli tarkoitus tehdä jatkoa SM-kisoihin asti, mutta eihän me olla sitä juuri vilkaistukaan... Hopsan.

Muutamia tunnareita ollaan tehty vaihtelevalla menestyksellä, samoin seukkaa, liikkeestä istumista ja kaukoja aina ennen ruokaa.

Seuraamisesta on tullut tosi innokasta (mikä on paljon parempi kuin se haahuileva laama...), oikeasti turhankin, mutten siitä ole juuri huomautellut. Soppa edistää, poikittaa ja nojaa välillä melko rajusti ja sitä olen korjannut vasempaan käännöksillä ja täyskäännöksillä vasemman kautta. Pientä ininää ja öninää on alkanut myös irtoamaan, mutta en usko sen päätyvän kokeisiin asti.

Liikkeestä istuminen sekoittuu hirvittävän helposti makuuseen, minkä se teki myös edellisessä kokeessa. Eiköhän sekin parane ihan vaan treenaamalla.

Kaukot Soda tekee ennen ruokaa melkoisen mallikkaasti, pientä tassujen liikkumista on välillä. Muuten treenatessa liikkuu eteen tosi paljon ja nyt olen rumimpia vaihtoja palkannut myös peruuttamisesta. Kaukoissa Soppa paineistuu tosi herkästi jos vaadin liian tarkkoja suorituksia ja haluan sen nyt tekevän töitä ensisijaisesti riemulla ja oikea tekniikka tulee sitten hyvänä bonuksena.

Tänään käytiin treenaamassa tulevien SM:ien kisapaikalla ja Soppa oli ylipätevä! Tehtiin pelkkiä kaukoja ja seukkaa.

Kaukoissa erityisesti seisomasta istumaan ja takaisin seisomaan. Niissä liikkuu kovasti eteen ja palkkasin myös kun teki pienen pompun taaksepäin. Seisomasta makuulle ja takaisin vaihtaa todella nätisti hissinä ja yleensä maasta istumaan nousee myös ihan kivasti. Joskus pomppaa siinäkin eteen. Pitäis vaan tehdä erikseen lähellä tekniikoita välillä.

Seukka oli jälleen yltiöinnokasta ja palkkasin eniten kivoimmista pätkistä. Mielettömästi vasempaan käännöksiä ja välillä pyörittiin paikallaankin useampi kierros vasempaan. Näin Soppa korjas ite parempaan paikkaan mistä palkkasin. Mölinöihin en puuttunut nytkään, ihan pienesti huomautin pahimmista ja treenin loppua kohti hiljeni melkein kokonaan omia aikojaan.

Huomenna on ohjelmassa koirapäivä hallilla, tarkemmin mölliagikisat. Myös möllitokot ois mahdolliset, mutta taitavat mennä päällekkäin keskenään. Näiden jälkeen on vielä mätsäri, mutta siihen me ei osallistuta.

Ajatuksena ois tehdä onnistuneet kontaktit kisanomaisessa tilanteessa, Soppa kun on alkanut juoksemaan niitä todella rumasti läpi ja nyt ois pikkuhiljaa kurinpalautuksen aika. Viime sunnuntaina Varkauden kisoissa meni molemmat radat kontaktipelleilyksi. Ensimmäisen keskeytin A:lle korjauksen jälkeen. Toka rata mentiin ensin puomi läpi, siitä ärähdin. Keinun otti mutta varasti ja sen äsähdyksen jälkeen pysähtyi A:lle hienosti ja saatiin jatkettua rata loppuun. Toivottavasti huomenna tekee paremmin!

Linkakin pääsi tänään huvittelemaan Tikrun kanssa pellolle. Vauhti oli hurja ja ennen hyytymistä ottivat vielä kunnon hammaspainit. Sitten Linka lysähtikin peltoon makaamaan ja osoitti hyvin selvästi että nyt loppui puhti :D



sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

NOLLA!!!!

Vihdoin tuli se toinen nolla(voitto) meidän omista agikisoista, eikä kolmaskaan ollut kaukana! Jes :>

Nollaradalta luulin että puomin jälkeen putkelta tuli vitonen, mutta eipä tullutkaan. Kivakiva! Tokalta radalta kolme rimaa, eli 15. Ajat oli aika tosi jees!


Maaliskuun loppupuolella käytiin myös Jyväskylässä kisoissa, mutta niistä ei sen enempää.

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Kumma juttu, tokoa!

Eilinen ja tää päivä on Sopan osalta mennyt tokon merkeissä. Aamut on hurautettu hallin pihalle treenaamaan ja illat jatkettu samoissa merkeissä. On mennyt pelottavan hyvin lauantain koetta ajatellen!

Maanantain aamutreeni:
Seukka: Tällä alotettiin. Ensimmäistä kertaa ikinä Soppa haukkui ja kävi hullun kuumana seuratessa, enkä sitä raaskinut siitä kieltää. Kevyesti huomautin. En vaan jaksa uskoa, että haukkuis kokeessa tai että tämä jäis tavaks. Aamupalan välistä jäämisellä saattoi olla osuutta asiaan... Törkeen hienosti teki! Tämän yhteydessä myös istumista, mikä alkuun tahtoi sotkeutua makuuseen, mutta sitten napsahti oikee liike päässä kohdilleen.
Kaukot: Ihan lyhyellä matkalla tekniikkaa, kun tahtoi valua herkästi eteenpäin. Palkkasin myös taakse liikkumisesta, sitäkään tuskin kokeessa tulee tekemään ja halusin sillä korostaa ettei ainakaan eteen ole asiaa valua. Tämäkin tosi hyvällä vireellä.
Ruutu: Tää meni sunnuntaita paremmin. Nyt ei tehty ollenkaan lelulla vaan kävin namilla palkkaamassa ruudussa ja välillä vein palkan valmiiks. Keskittyi paljon paremmin.
Luoksari: Tätä kahdessa osassa. Ensin liikkuri huuteli kutsua ja kävin palkkaamassa kun pysyi. Lopuksi yks suora. Sitten lähetin kiertämään merkkiä useita kertoja ja yhden kerran pysäytin seisomaan ja kerran maaten, molemmat hienosti.

Maanantain iltatreeni:
Mentiin hallille rivitokoon tarkoituksena ottaa paikkamakuu. Se otettiinkin niin, että koirat jätettiin makaamaan sikin sokin halliin, eikä tylsästi riviin. Hienosti pysyi vaikka äänistä päätellen välillä ympärillä oli melkoista äksöniä, kun olin itse piilossa.
Jäätiin kuitenkin vielä kun Soppa oli niin hyvässä vireessä. Tehtiin liikkuroituna lyhyt kisanomainen (alo) seukka, liikkeestä istuminen (tässä muut käskytti maahan, Sopalle teki tosi tiukkaa vaan istua), luoksetulo ja hyppynouto. Lisäksi vielä omaa vuoroa odotellessa tehtiin lyhyellä matkalla kaukojen tekniikkaa ja seukan askelsiirtymiä. Kaikki meni tositosi hienosti, varsinkin luoksariin oon ylpee. Tehtiin ensin molemmilla pysäytyksillä ja se meni aivan täydellisesti ja sit perään suora.

Tiistain aamutreeni:
Seukka: Ihan lyhyitä pätkiä, jälleen haukkui hyvinkin ahkerasti (ei haukkunut ma. illalla) ja kävi tosi kuumana. En taaskaan muuta kuin pahimmasta möykästä kevyesti huomautin.
Kaukot: Jälleen tekniikkaa lyhyellä matkalla, tosi jees.
Ruutu: Myös tänään namipalkalla, toimi edelleen ihan kivasti. Muutaman kerran lähetin tosi kaukaa ja nami oli ruudussa odottamassa. Lompsin ympärillä ja teki tosi vaikeeta maata ruudussa, kerran varastikin. Pyysin liikkuria huutelemaan ja lähti uudestaan. Sitten tajus että siellä tosiaan pitää pysyä, eikä välittänyt liikkurin huuteluista. Kävin palkkaamassa ja vapautin.
Luoksari: Tähänkin liikkurin huuteluja ja palkkaa pysymisestä, loppuun ihan lyhyellä matkalla suora.

Tiistain iltatreeni:
Tunnari: Tätä tehtiin kolme. Eka oli täydellinen, eli nopee ja varma. Toka samalla meiningillä, mutta oma oli ehkä millin erolla väärän kapulan vieressä ja toi sen kun ei malttanut tarkistaa kumpi. Kun otin suusta annoin haistaa uudestaan että oli väärä ja lähti heti hakemaan oikeaa ja sieltähän se löytyi. Kolmas taas täydellinen.
Metalli: Kerta tehtiin ylihienosti ja innolla.
Nouto: Tehtiin sorvatulla kapulalla ihan norminouto, kun tajusin ettei sorvattua olla aikoihin pidelty. Sen nosto on Sopalle vähän hankalaa ja ottaa mielellään päästä, nyt ei mitään ongelmaa. Samalla tehtiin pientä pitoharjotusta, että saatiin otetta tiukemmaks.
Seukka: Hullun hienosti, haukkumatta eikä nojannut. Kontakti kesti koko ajan, perää käytti upeesti. Että oli aika jees. Tän yhteyteen myös istuminen joka meni paremmin kun koskaan, ei vois olla juuri rivakampi.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Hups, lipsahti...

Ollaan muutamana päivänä tokoiltu Sopan kanssa rappukäytävässä ja se on ollut aika pätevänä.

Toissapäivänä aloitettiin tekemällä tunnari. Oli täydellinen! Meni reippaasti kapuloille, haisteli ja löyti pian oman ja toi sen varmasti. Ihmettelin että mitäs kummaa ja pakko oli ottaa uudestaan ja yhtä hienosti meni. Sitten vähän seukkaa, kaikki jäävät ja suoria luoksareita ja pari seisomaan pysäytystä. Tosi pätevä Soppa!

Eilen uudestaan tunnareita, ensin meni vähän pelleilyks mutta lopulta teki kaks hienoa. Sitten seukkaa ja kaukoja takapalkalla, tosi jees!

No, tästä riemastuneena pistin viestiä Varkauteen että vieläkö tulevan lauantain kokeeseen mahtuu, ja mahtuuhan sinne.. Että mennään tekemään maksullinen tilannekatsaus :D

Tänään aamusta hallille tekemään vähän tokohommia. Ensin kehäänmenoa ja seukkaa, ne meni yllättävän hyvin. Sitten uudestaan kehäänmenoa, luoksari, kaukot ja hyppynouto. Luoksaria tehtiin pelkkiä suoria pari liikkurin avulla. Tiina huuteli kutsua ja ihan syystä. Ekalla kerralla lähti suoraan syöksymään luokse, palautuksen jälkeen pysyi ihan hyvin. Tätä tehtiin useampi ja kävin välillä palkkaamassa ja sitten kutsuin. Toisesta suunnasta varasti myös ensimmäisen mutta sitten pysyi. Kaukoissa oli vähän epävarman oloinen ja pylly meinas hilata eteenpäin, pitää nyt vaan yrittää hioa tekniikkaa ens viikko. Hyppynouto oli muuten tosi hyvä, mutta piti vähän höllästi suussa ja meinas pudottaa ilman lupaa. Lopuksi vielä ulkona ruutua. Sekin meni yllättävän hyvin, vaikka välillä meinas mennä ihan pelleilyks. Jotenkin ajattelin ettei sillä ois mitään käryä mihin mennä tai mitä tehdä, mutta kyllä sillä joku muistikuva oikeesta paikasta oli. Juoksutin myös muutaman pitkän pallon kanssa.
Eilen Linka pääs vähän Tikrun kanssa rallaamaan pellolle

Nyt vaan pitää koittaa ens lauantaiks saada jotain aikaan tokopuolella.. Muuten ei pitäis olla ihmeellisiä ongelmia, mutta ainahan kehäänmeno, seukka ja ruutu tuottaa harmaita hiuksia.. Saas nähdä.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Agikisat ja Bellervoa

Eilen käytiin Kuopiossa agikisoissa rallattelemassa kolmen radan verran. Saldona 10, 5 ja hylly.


Vikasta radasta ei ole videota, mutta ratapiiros sentään. Soppa sujahti ekan putken ohi oikealta puolelta ja palasi takaisin keppien läpi, siitä hylky. Muuten rata meni ihan kivasti takaa ohjaten, mutta lopussa tuli myös kaks vikaa hyppyä ohi, kun en saanut käännettyä ajoissa.
Perjantaina lähdettiin koirakansan voimalla Bellaa katsomaan uuteen kotiin Montolaan. Se oli kamalan onnellinen kun tultiin, juos Sopan kanssa pihalla ja mateli Linkan höykkyytyksessä. Sisällä Bella sai Linkan haastettua painiin ja sitä jatkui vielä pihalla lähtiessä. Alkuvuodesta Bellervo juoksi ekat juoksunsa ja nyt häämöttää leikkauspöytä edessä, vuodenkin se ehti täyttää keskiviikkona :>
Ensin muistutus kenen on hirmuvalta..







Linka vähän kissaili ennen painiin lämpenemistä
Soppa löysi heti tien lelukopalle, kuinkas muutenkaan
Sai Linkakin osansa uudesta hienosta hammaskalustosta!
Mutta ulkona oli koston paikka

Harvinaista herkkua Sopalta!
Rallia oli senkin edestä
Bella yritti päästä osingoille Sopan hienosta montusta
Alkuviikosta käytiin myös Linkan kanssa pellolla 1v Laku-flättiä moikkaamassa. Laskettiin koirat pellon laidassa irti, mutta Lakulla oli niin riemukas vastaanotto ettei se huomannut ehkes Linkan kaunista hammashymyä, joten Linka tuumasi että hän ei kyllä tuollaisen hunsvotin kanssa lähde mihinkään ja hilppaisi kotiovelle... Käytiin sitten hakemassa Linka sieltä ja uudella yrityksellä onnistui Linkan tehdä Lakulle selväksi, ettei se tarvitse minkään sorttista korvapesua ja painia on ihan turha yrittää.
Huh mitkä sapelit! Ei vissiin korvapesua?