maanantai 14. tammikuuta 2013

Laumanjatke ja ulkoralleja

Joulun aikoihin meidän laumaan liittyi uusi jäsen, Melissa. Video puhukoon puolestaan myös muiden suhtautumisesta asiaan.
Soda on käynyt muutaman kerran menopeliulkoilemassa saikulta selvittyään. Ensin ajeltiin kaupungin läpi porukoille potkurilla melkoista kyytiä. Vauhtia oli sen verran, että potkurista katkeli kahva ja se jäi sinne korjausta odottamaan. Toisen kerran tehtiin pieni lenkki minisuksilla, mikä olikin sitten jo melkoisen hurjaa menoa... Soppa lähti heti kaasu pohjassa alamäkeen ja jarrut oli erittäin hakusessa. Ylämäkeen veto hävis kokonaan.. Mulle saa kaupata käytettyä kikcsparkkia tai vastaavaa.

Tää kuva on erään lintubongarin viime talvena nappaama, joka salapoliisityön jälkeen sai sen minulle lähetettyä. Tuolloin ei vielä ollut vetoliinaa tai -vyötä, mutta valjaat sentään.
 Rallailtu ollaan tämän vuoden puolella myös jonkin verran. Sopan toimittaessa lumiauran/satelliitin virkaa, kävi Linka juoksuttamassa Tikrua. Jälleen kerran hirmuakka näytti ensin kaapin paikan ja sitten rallattiin.
Myöhemmin Sodan päästyä eroon lisävarusteestaan, lähdettiin juoksuttamaan Joonasta.
Linka oli mielestään hieno rouva ja vastusti umpihangessa rämpimistä latujen sijaan.
Pojan kummasteli moista hienostelua
Lintutornilla Soda halusi kovasti kiivetä ylös kuten aina, mutta tällä kertaa ei tyytynytkään alhaalta kummasteluun.. Huomattiin paimenen kiivenneen ylös vasta viimeisten askelmien kohdalla ja oli muuten tosi kiva roudata sitä jäisiä ja kaltevia, osin lahonneita tikkaita alas.
Laiturintapaisen nokasta innostuivat sitten kilpaa ulvomaan tyhjää... Tiedä sitten siitä älykkyydestä..

torstai 10. tammikuuta 2013

Agiprosenttia 2012

Vuosi sitten laskin agiprosentit 2011, jotka näyttivät tältä.

0: 0 (ehe) = 0%
HYL: 18 = 60%
Tulos: 12 = 40%

 

Yht. 30 starttia

Tässä on nyt vastaava vuodelta 2012. On siellä sentään se eka nolla. Mutta eikös sitä sanota että hylly voi olla miljoona kertaa parempi rata kun vaikka 10? Uskossa on hyvä elää.

0: 1 = 2,38%
HYL: 29 = 69,04%
Muu tulos: 12 = 28,57%

Yht. 42 starttia

keskiviikko 2. tammikuuta 2013

Tavoitesetti

Tällä kertaa meidän tavoitepostaus on himpun myöhässä, hopsan.. Tässä ne kuitenkin tulee, ensin vilkaisu edellisiin ja jollain kivalla värillä kommentit.

Tavoitteet 2012:
Soda:
Agility: Eka nolla ykkösistä Tulihan se, huhtikuun lopulla muistaakseni :>
Toko: TK3, EVL kuntoon Tokoilut jäi vähän taka-alalle. VOI1 kyllä tehtiin ja EVL alotettiin, mutta se siitä sitten..
Näyttelyt: Muutamia näyttelyitä pitkän tauon jälkeen Yhdessä kehässä sentään pyörähdettiin hakemassa se pakollinen tulos.
Muut: Edelleen se ympäri peruutuksen opiskelu.. Käsilläseisonta valmiiks ja ehkä muitakin temppuja. Paimennusta, vepen kokeilu ja maastolajeja inspiraation mukaan. BH ja MH läpi, ehkä myös LT. PAUKKUREENIÄ!! Ympäri peruutusta ei tehty kai kertaakaan, käsilläseisontaa jonkin verran, mutta ei kyllä valmiiksi. Muutamia uusia temppuja tuli opiskeltua. Paimennus jäi ajanpuutteen vuoksi, samoin vepe. Hakua käytiin kesällä treenaamassa muutamia kertoja, mutta sekin jäi samasta syystä. BH jäi ja varmaan myös jää tekemättä. Paukkureeniä kuitenkin tehtiin ja MH meni laukausvarmana läpi!
Terveys: Luustokuvausten uusinta, osteopaatilla käynti ja jumit veks Tämä kohta täyttyi, vaikka eiköhän sieltä aina joku jumi löydy.
Linka:
Agility ja toko: Yleistä asennereeniä, kiva jos jotain uuttakin tulee opittua Tehty on ja intoa sitäkin enemmän! Muutamia ohjauskuvioita myös uusia.
Jälki: Tätä niin paljon kun mahdollista Tais jäädä muutamiin kertoihin keväällä.
Muut: Paimennusta, rohkeutta ja rallattelua Rohkeutta ja rallattelua tuli roppakaupalla, paimennukset jäi samasta syystä kun Sopallakin.
Terveys: Karvoja ei saa enää puottaa Karvat on edelleen paikallaan :>
Doris:
Pieni laihdutus ois paikallaan, paljon ulkoilua, leikkimistä ja temppuja Doriksella on ollut kivaa!
Pluto Hermanni:
Sitä laihdutusta!! Laihdutus lähti käyntiin elokuussa vihdoin tohtorin määräyksestä ja vissiin ihan toimivasti!

Sitten ensivuodelle jotain mitä yrittää.

Tavoitteet 2013
Soda:
Agility: Loput nollat ykkösistä ja mahdollisimman paljon treeniä ACE:lla tai vastaavassa.
Toko: EVL:n korkkaus ois ihan jees, mutta jos nyt tulis osallistua jossain luokassa SM-kisoihin. Tai edes treenattua.
Paimennus: Tätä ois kiva päästä tekemään edes kerran kesällä.
Muut: Vielä vaan se ympäri peruutuksen opiskelu.. Ylipäätään paljon temppuilua, vetohommia, uintia, ralleja... Geokoirailua!
Terveys: Muutamia kertoja osteopaatilla ja/tai vesiterapiaa. Urostelun vähentyminen.
Linka:
Agility: Vielä vaan asennereeniä ja motivaatiota lisää. Jotkut möllit vois olla ihan jees.
Toko: Asennetta ja ehkä alokkaan liikkeitä kasaan. Möllit?
Muut: Paimennusta, rohkeutta ja rallattelua
Terveys: Karvoja ei saa edelleenkään hukata
Doris:
Painon sopivana pitäminen, paljon ulkoilua, leikkimistä ja ehkä myös temppuja