tiistai 25. kesäkuuta 2013

Päivityksiä ja helletokot + punkkikysely

Päivitin juuri elukoitten esittelysivut uusiksi, käykääs vilkaisemassa! Tarkoitus on poistaa kotisivut tässä lähiaikoina, mutta vielä voi sielläkin käydä kurkkimassa, jos kiinnostaa. Linkki löytyy oikealta sivupalkista.

Punkkikysely: Onko joku käyttänyt valkosipulia punnkien karkotukseen, ja toimiiko? Meillä on valkosipuli käytössä ja juuri bongasin Sopalta ensimmäisen punkin silmän päältä. Myrkyt on kyllä kaapissa kaiken varalta, mutta vielä ei olla käytetty.

Äsken käytiin treenaamassa Kirsin ja Peto-bc:n kanssa himppu tokoa nurtsilla helteessä. Samalla sain ohjatun kapulat ja läjän uusia tunnareita! :)

Soppa teki seuraamista lähinnä ruutua kohti, mikä sujui yllättävän hyvin! Alkuun yritti tuijotella ruutua, mutta sitten hokasi jujun ja seuras oikein mallikkaasti. Tai kyllähän se painoi jalkaan ja oli ehkä himpun edessä, mutta se seurasi, eikä haahunnut. Yritin palkkailla aina kun irtosi jalasta tai edes kevensi.

Sitten muutamat kaukot, ne ois voineet mennä paremmin. Ei oikein noussut ekalla käskyllä ja välillä tuli himpun eteen. Oli siellä hyviäkin vaihtoja.

Viimeiseksi yksi oikein onnistunut tunnari, kapuloita oli kolme rivissä, joista keskimmäinen oma. Ehkä tämä ongelma on nyt jollain tavalla selätetty, kun onnistuneita tunnareita on saatu tehtyä jo useampi peräkkäin!

Sopan jälkeen teki Peto hommia ja Soda kuumui Pedon ruudusta niin mukavasti, että kokeiltiin uudestaan pätkä seukkaa ruutua kohti, edelleen meni hienosti!

Linkakin sai loppuun tehdä pari tosi lyhyttä seukkapätkää ja oli hirmu reipas, vaikka ympärillä jonkin verran liikettä olikin.

Nyt pitäisi vihdoin alottaa Sopan kanssa kunnolla ohjattu nouto, ruutu ja merkki. Siis jos joskus meinaa korkata seuraavan luokan, etenkin ilman pitkää kisataukoa. Kaiken muun saa viilattua kyllä EVL-kuntoon noiden treenailun lomassa.. Merkkiä ei olla edes aloitettu ja ohjattuakin tehty ehkä kahdesti. Tosin hyvin se on alkanut. Ruudun paikasta Sopalla ei ole enää mitään käsitystä, ennen koetta opetin sen parilla toistolla juoksemaan törppöjen välistä, mutta kuningasluokassa se ei taida ihan riittää..

2 kommenttia:

  1. Moikka,
    tuohon punkkiasiaan. Meillä ei ole tällä hetkellä mitään karkoitetta ja koirassa ollut kaksi punkkia. Rypenyt metsissä, heinikoissa ja ollut päivät pitkät ulkona. Paljon hyvää olen kuullut valkosipulin antamisesta, mutta määrähän vaikuttaa myös. Jostain luin, että määrä on tarpeeksi, kun koira "vienosti" tuoksuu valkosipulilta. Eli silloin se tulee koirasta "läpi".

    VastaaPoista
  2. Juu meillä on tuollainen kiva vieno tuoksu kyllä :D Ainakin hengitys ja paukut haisee..

    VastaaPoista