sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Agipelejä

Osteopaatti oli torstaina ja kyllähän sieltä oiottavaa löytyi. Luonnollisesti en enää muista mitä, tai ainakaan osaa selittää niin että kukaan ottais mitään tolkkua. Tiinalla ne on ylhäällä seuraavaa kertaa varten :P

Tänään hallilla oli agipäivä, missä kaiken tasosen koirat teki kahta erilaista rataa, tai oikeastaan peliä. Hallissa oli tämmönen. Eli kaheksikko, jossa mittasuhteet täydellisesti kohdallaan. Siis ei.

Ideana kiertää tätä täysin virheettömästi niin monta kertaa kun ehtii, aikaa tasan minuutti. Heti jos tuli virhe, siis mikä tahansa (rima, kielto..) niin suoritus loppu siihen.

Päästiin muurille, siis seiskalle asti. Siinä kolis palikat alas. Käytiin myöhemmin uudestaan huvikseen kokeilemassa, että miten alottaa kepit, mutta eihän se meinannu millään malttaa jarruttaa. Aina iski tokaan väliin. Lopulta sitten oikein. Pisteitä en muista miten laskettiin, mutta 30,?? saatiin. Pussista sai vissiin enemmän kun muista, ehkä kaks pistettä?

Kukaan ei tainnut päästä tällä radalla tokalle kierrokselle, kahdella parhaalla putos vika rima.

Ulkona oli taas tämmönen toisenlainen rata. Tässä oli ideana kerätä pisteitä ja aikaa myös tasan minuutti. Ja tässä jos missä mittasuhteet heittää :D

Nuo neljä hyppyä keskellä on red-esteitä, joista ei saanut pisteitä. Putket, pussi ja rengas taas oli esteitä, joista sai pisteitä ja jotka piti suorittaa oikeassa järjestyksessä, kuitenkin niin, että joka toinen este oli red-este. Noista pisteellisistä sai pisteitä tuon suoritusluvun mukaan, eli 2=2p, 3=3p jne. Muuten estejärjestyksellä ei ollut väliä, mutta nuo piti tehdä numerojärjestyksessä.

Tällä radalla ei myöskään joutunut keskeyttämään rimoista tai muista virheistä, kunhan ei mennyt kahta pisteellistä estettä peräkkäin ja pisteelliset meni oikeassa järjestyksessä. Ensimmäiseltä kierrokselta Soppa sai 45p, eli reilu kaks kierrosta ehdittiin minuuttiin. Toiselta tuli 42p. Tällä radalla Soppa veti hullun isoja kaarroksia ja molemmilla kerroilla meinas karata ennen vitosta putkelle, mutta kääntyi putkensuulla pois.

Näissä skaboissa ei kisattu kokoluokkien mukaan, vaikka kaikki menikin omilla korkeuksilla. Tokalla radalla tuli jaettu ykkössija medi-sheltti Bonon kanssa :>


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti