perjantai 30. maaliskuuta 2012

Ilta-aksaa ja pari paukkua

Käytiin metsässä ampumassa koirille leikin lomassa. Tiina oli matkassa Tikrun kanssa ja laskettiin ne metsään juoksemaan. Ammuin pienellä välillä kahdesti, kun olivat max. 50m päässä ja hetken päästä uudestaan. Soppa ja Tikru ei reagoineet mitenkään, Linka meni hämilleen ja lönkötteli autolle odottamaan, että jos sisään pääsis.

Sitten ajeltiin hallille vähän reenaamaan.
Soda teki kehäänmenon ensin kahdesti, ekalla meinas esteet viedä silmiä kovasti, mutta toka oli paljon parempi. Jatkettiin metallinoudolla, se oli hyvä ja siitä palkaksi agia. Tehtiin ihan simppeliä pyörittelyä. Pussi, U-putki A:n ali, pari hyppyä ja kepit. Hirveesti imi A:lle ja kepeillekin jonkin verran. Sikaili kyllä oikein kunnolla välillä.. Lopulta palo hermo ja roudasin niskavilloista pois A:lta odottamaan hallin laitaan, kun Linka sai tehdä.

Linka teki ensin rallia putkella, pussilla ja hypyillä, jonka jälkeen ensimmäistä kertaa kujakeppejä. Linkalla on aiemmin tehty pystyjä keppejä takaperin, mutta ei se niistä oikein oo innostunut, vaikka idean kyllä tajuaa. Nyt oli tosi innoissaan kujista ja onnistuttiin heti kaventamaan raudat yhteen asti ilman ongelmia. Molemmilta puolilta myös jonkin verran kulmaa, hyvin meni! Kokeilin myös mielenkiinnosta kääntää ristiin ja tais se nekin kerran tai kaks oikein mennä, mutta vääriä sitäkin enemmän. Eiköhän me nyt vaan tehdä raudat yhdessä irtoamisia ja kulmia, sitten kun on varmat niin raudat ristiin.

Jäähyn jälkeen Soppa pääs uudestaan radalle. Nyt suvaitsi jopa kuunnella, mutta ei se kyllä ollut pöllyytyksestä yhtään millänsäkään. Ei yhtään keppivirhettä koko iltana ja kerran tuli A:n läpi ja pysähtyi vasta maahan. Rimoja muutama, suurin osa mun sähläyksestä. Kesken aksailun lähetin etsimään metallin ja vauhdilla toi hienosti sivulle! Jee :> Siitä palkaksi vielä vähän esteitä.

Huomenna ois kisat Kuopiossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti