sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Rankkispäivä!

Nyt on koirat ihan kuitteja. Aamu (=päivä) alotettiin peltoralleilla, sitten Linka opiskeli yksin odottelua ja Soda lähti kaverikoirailemaan, jonka jälkeen vielä agireenit molemmilla. On vähän velttoa sakkia.

Agissa oli taas sama hyppytekniikkajuttu, josta laitoin joulukuun puolella videonkin. Sitä pitäis tehä mahollisimman usein, joka kerta 5 toistoa ja vaikka useamman kerran per reeni. Rimoja ei tullut alas ja loppua kohti kynsienkin rapina loppu.

Varsinaista rataa ei ollut, mun lisäks oli kaks muuta reenaajaa eikä jaksettu hirveesti esteitä raahata, niin tehtiin tämmönen muutaman esteen juttu missä pysty kaikenlaista tekemään. Soda opiskeli putken jälkeen kääntymistä ja pöytää. Sitten takaakiertoja sekä niin, että jatkettiin tulosuuntaan, että noita miten eilen puotti riman (kato edellinen postaus). Pöytä oli aika liukas, niin tehtiin ensin yksittäisenä ja sitten kokeilin kerran vauhdista ja kevyellä suhinajarrulla hidasti hienosti. Näytti itsekin varovan, että pystyy siihen pysähtymään. Sopalla oli kyllä selvästi yöllä rattaat raksuttanu pääkopassa, tuntu tietävän tasan mitä pöydällä kuuluu tehdä eikä tarjonnu 2on2offia kertaakaan. Mutta Sodalla meni kyllä kaikki tosi hienosti, vaikka välillä vein ihan älyttömiä mutkia ja takaakierrosta takaakiertoon yms.

Linka teki vaan vauhtisuoraa vähän sinne ja tänne, oli tosi reipas eikä yrittänytkään rueta haahuilemaan omiaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti