keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Jälleen tokoilemassa

Taas käytiin hallilla.
Ruudussa oli Sopalla joku tolkku touhussa, vaikka välillä tulikin vaikka sun minkälaista sekundaa.. Loppuun saatiin pari onnistunutta. Tein erikseen ruutusuunnitelman kokeeseen asti, missä on vaan muutama toisto, mutta joilla pitäis mennä aina (ainakin melkein) nappiin. Ja sit kokeessa toivotaan, että on nappipäivä (jos sinne ylipäätään mennään..).

Luoksarin pysäytyksiä tehtiin palloleikin yhteydessä ja meni aika kivasti. Sitten luoksariin kokeilin yhdistää, ja näytti jopa aika sidettävän hyvältä.

Tehtiin myös kerran metalli, ei suurta vikaa, palautus vähän vino. Hyppynouto kahdesti, ekalla kierti palatessa esteen (?!?), mutta tokalla törkeen hyvä ilman apuja.

Äsken vielä nopeet käytävätokot. Kaukot näytti aika tasaseen etenevän, ihmettelen silti jos ne vielä kuntoon ehditään. Tunnari taas ihan jees, oman kohdalla jäi odottamaan vahvistavaa käskyä, mutta ratkas itse kun ei sitä saanut. Vikalla toistolla toi heti oman reippaasti, eikä arponut yhtään! :>

Huomenna katotaan mitä rivitokossa tapahtuu. Meinasin, että tehdään kokeenomasesti liikkeet läpi (paitsi ruutu suunnitelman mukaan, luoksari osittain ja kaukoja ei ehkä ollenkaan).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti