torstai 9. kesäkuuta 2016

Lauran eka valmennus

Laura ACE:lta käy täällä Pieksämäellä nyt kesä-syyskuun ajan kerran kuukaudessa meitä valmentamassa. Eilen oli eka kerta ja Nevalainen oli ihan superpätevä! Ei kilaroinut yhtään, mikä oli aika tosi jees :) Välillä se tuntui jopa melkein hitaalta :D

Keppikulmia me on hinkattu ihan kiitettävästi, mutta saatiin nyt uutta treenattavaa kepeille :)

Treenien lopuksi Neva sai vähän juosta Lauran Edenin kanssa, eikä siitäkään tullut ateriaa. Neva taisi jopa vähän ihastua :P

Sodakin pääsi kaverin kanssa treenaamaan ja hoiti taas homman hienosti! Laurakin sanoi, että Soda on kyllä hyvä harjoituskoira muille. Se osaa, ja muiden kanssa vire pysyy matalampana, niin kykenee myös tekemään sen mukaisesti :)

Tänään käytiin Linkan kanssa vielä tutustumassa rallytokoon, tai käytiinhän me blogin mukaan kerran 04/2012, mutta se jäi silloin siihen. Katsotaan onko taas seuraavaan kertaan se nelisen vuotta, vai mentäiskö peräti viikon sisään uudestaan :D Imuttelemalla tehtiin juttuja (kuulema pitkä ja vaikea alokasluokan rata) oikein onnistuneesti. Tietysti sitten on ihan eri kun se nami ei ole nenässä kiinni koko ajan. Linka oli kyllä reipas vaikka hallissa oli muita ihmisiä ja koiria. Kohtalaisen innokaskin, vaikka tyhjensi autosta aika hervottoman määrän nameja omaa vuoroaan odotellessa.. Hupsista. Nyt makaa maha pömpöllä tuossa sohvalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti