tiistai 2. kesäkuuta 2015

Nevan kontakti-/keppiprokkis

Alotettiin eilen työstämään Nevan kontakteja ja keppejä tehdään nyt sitten siinä lomassa. Tehdään nyt ensin puomi kuntoon ja siinä lomassa pähkäilen toimintasuunnitelmaa A:lle ja keinulle. Puomilla haluan alkuun Nevan pysähtyvän sekä nousulle että laskulle, mutta nehän saa sitten helposti muutettua myöhemmin juoksuiksi. Näin tehtiin aikanaan Sodankin kanssa puomia alkuun ja hyvä siitä tuli, en muista onko koskaan saanut puomilta kontaktivirhettä kisoissa.

Eilen otettiin pelkästään puomin alastulopää maahan ja kokeiltiin aloittaa sillä, mutta Neva oikein vältteli laittamasta takatassuja puomille.. Muutaman kerran sain kuitenkin siitä palkattua. Outoa, kun kotona kuitenkin alustalle laittaa takajalat nätisti ja samoin Perrolla on tehnyt pientä harkkakontaktia (toinen pää A ja toinen puomi) ja sekin on sujunut hyvin. Mutta kepeille oli tapahtunut jotain ihmeitä! Viimeksi ei millään meinannut malttaa tehdä alusta loppuun, mutta nyt teki tosi nätisti ja oli ihan selkee etenemisen meininki. Harmi ettei tullut kuvattua! Antoi mun jäädä myös vähän jälkeen (ehkä pyllyn kohdalle), kun ennen olen aina joutunut olemaan nenän tasalla ja sivusuunnassakaan ei oo saanut irrota.

Tänään kasattiin koko puomi, mutta niin matalaksi kuin saatiin. Ei ollut edes polven korkuinen. Neva osasi heti laittaa takapään paikalleen kun kokeiltiin ensin ihan vaan alastulopään asentoa. Ylösmenollakin asettui ihan itse oikein. Ensin ei vaan oikein ymmärtänyt, että puomilla kuuluu kävellä ja ois halunnut tulla kesken pois, mutta äkkiä hoksasi senkin jutun. Sain vähän taluttaa kaulavilloista, kun eihän meillä tietenkään ollut pantaa tai valjaita, mutta se ei Nevaa häirinnyt :D Ois halunnut mennä lujaa läpi, mutta sillon ois ampunut kontaktinkin ohi niin jarruttelin nyt alkuun.. Hyvä siitä tulee! Huomasin vain, että jos yritin olla Nevan vasemmalla puolella, niin sillä meni pasmat ihan sekaisin. Pitääkin nyt ihan asiakseen yrittää tehdä juttuja niin päin, eikä aina koira vasemmalla.

Keppejä tehtiin taas myös. Nyt Neva ei antanut mun irrota mihinkään suuntaan senkään vertaa kuin eilen. Yritin jättäytyä vähän taakse, mutta sitä ei kestänyt yhtään, eikä edes jos yritin lähdössä asettua vähän erillä tapaa. Sivusuunnassa sain sentään ihan aavistuksen verran irrota. Siinä onkin nyt sitten seuraava homma, kun tuo itse pujottelu näyttää jo aika kivalta.

Puomia ei tietenkään tullut kuvattua, mutta keppejä sentään!

Sodan kanssa olen nyt aikalailla hylännyt ajatuksen enää kisata tokossa, eli myös TK3 taitaa jäädä saamatta. Täällä ois ollut nyt viikon päästä torstaina koe mutta se oli jo täynnä kun yritin ilmottautua. Heinäkuussa olisi myös koe, mutta se on noutajille ensisijaisesti ja muille roduille ilmo on tosi myöhään, eli epäilen ettei päästä siihenkään. Muualle en viitsi edes tokoilemaan lähteä ja kohta tuleekin sääntömuutokset voimaan. Eihän sitä tiedä jos agieläkkeen alettua innostuisin sen kanssa tokoilemaan, mutta vähän epäilen. Nevankin kanssa keskitytään nyt vain agijuttuihin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti