lauantai 31. tammikuuta 2015

Agitreeneissä


Torstaina oli tosiaan luksuspäivä ja sain molemmat pojat mukaan treeneihin :)

Videomatskua tai edes kuvia ei tosin ole.. Soda hoiti varsinaisen treenivuoron, ja Nevan kanssa tehtiin sitten omaa vuoroa odotellessa hommia sivukentällä ja käytävissä.


Soda teki tuttuun varmaan tyyliinsä, mutta rataa ei kuitenkaan päästy kuin 8-esteelle asti, kun jäätiin harjoittelemaan yhden hypyn ponnistuspaikkaa. Joka kerta tuli rima alas.. Mutta ai että Sodan kanssa tekeminen tuntuu nyt niin helpolta, kun Neva on käyttänyt pari viimeisintä treenivuoroa! Ihanaa kun koira osaa itse lukea rataa, ei sählää omiaan ja liikkuu lujaa, mutta kuitenkin siinä rajoilla, että se on hallittavissa :D

Tokalla kierroksella halusin tehdä vain kontakeja ja keppejä, kun niitä ei oltu tehty piiiitkään aikaan. Ihan että jos vaikka päästäisiin pitkästä aikaa kisaamaan ;)

Neva teki ennen treenien alkua sivukentällä ensin kontaktitreeniä, mikä tarkoittaa edelleen sitä alastulon oikean asennon treenausta.. Pitäisi kehitellä kotiin joku juttu, millä sitä pääsisi harjoittelemaan. Muuten tehdään tällä vauhdilla sitä vielä vuoden päästäkin. Tehtiin tätä siis "pentkontaktilla", jossa on toinen pää puomin ja toinen pää A:n näköinen. A:n puolella sujui oikein hienosti, mutta puomin päälle Neva ei oikein saanut molempia takajalkojaan aseteltua. Varmaan johtuu siitä, kun A:n päässä seisoo omituisessa haara-asennossa :D Pitäis vissiin tehdä asialle jotain.

Sitten tehtiin pari kertaa keppejä. Vaikka kentän ja viereisen kentän välissä oli verho ja käytävä, niin alkuun Nevan oli todella vaikea keskittyä. Kuumui ja louskutti, kun toisella kentällä koira teki ratatreeniä. Ärähdin sille lopulta ja laitoin maahan hetkeksi, sitten saatiin joku tolkku touhuun ja kepit tehtyä hienosti alusta loppuun täysin ilman käsiapuja pariinkin otteeseen. Jotain on siis tapahtunut ihan itsestään. Eikä niitäkään olla tehty tosiaan varmaan yli kuukauteen :)

Tässä on video edelliseltä kerralta kepeiltä, marraskuussa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti