maanantai 12. maaliskuuta 2012

Heppoja ja agia

Käytiin omalla hallilla agittelee, ja oli aika tosi kiva reeni! Toisella puolen verhoa hyppytekniikkaa. Nimeä en muista, mutta viis hyppyä, joista joka toinen tositosi matala ja joka toinen matala. Ekat So meni tosi nätisti, sitten keksi loikata kaks viimestä yhellä syöksyllä. Vikalla kerralla viidestä vedosta unohdettiin sopivasti laittaa palkka päähän ja Soppa sattui myös sen tekemään sillä tuplaloikalla, eli ei palkkaa. Uudestaan ja teki tarkasti.

Rata oli suunnilleen tämmönen:
Kokeiltiin tuota alkua monella tavalla, mutta aina tuli rimoja alas. Lopulta tulin pitkälle kakkosen taakse ja jätin Sopan reilusti vinoon niin, että se tuli ekan hypyn suoraan mua kohti, mistä sain käännettyä kakkoselle. Nelosella en käynyt ollenkaan takana, vaan kokeilin tätä, mitä harjoteltiin ACE:lla joskus (videon lopussa, missä Tiia on palkkaamassa hypyllä). Hyvin toimi! Jossain välissä koitti sikailla keinulla pysähtymällä maahan. A:n stoppas hirmu hienosti vaikka menin ohi vilkasemattakaan ja kevyellä käskytyksellä. Meni aika tosi kivasti!

Koko sen ajan kun Soppa reenaili, istu Linka hallin sohvalla rapsutettavana :D

Aamusta käytiin myös samassa paikassa hepoja ihmettelemässä kun viimekskin. Aluksi Soda yritti rueta niitä haukkumaan, mutta lopetti heti kun kielsin, jonka jälkeen otti ihan lunkisti. Kävi Tiki-suokkiakin ihan turvasta haistamassa, eikä muutenkaan näyttänyt jännittyneeltä.

Ps. Lisäsin nyt kuitenkin videon eilisen ACE-reeneihin..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti