sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Agia agin päälle ja eka kaverikoirailu

Perjantaina käytiin hallilla ottamassa keppireeniä, Soppa oli ihan sitä mieltä että vauhdilla viidenteen väliin, pujotellaan lopuista joka toinen ja sit voi jatkaa matkaa. Öö.. ei ihan taktiikka toiminu.  Hanna avusti ensin vetämällä sen oikeeseen väliin kun ite lähetin sen ja uusittiin vaan niin monta kertaa, että pujotteli loputkin sen ekan lisäks. Soda tasan osaa homman, mutta kun on niin karmee kiire! Sitten jätin Sodan kauas ja menin ite keppien loppuun ottamaan vastaan, kutsuin kepeille ja Hanna linjas ekaan väliin. Kyllä se alko pikkuhiljaa hokaamaan! Lopuksi koitettiin vielä ratapätkää ja meni kepit ekalla yrittämällä oikeeseen väliin ja teki loppuun asti, JES!

Lauantaina ACE:lle. Tehtiin puolikkaan kentän kokoista rataa, jolla oli kepit teemana. Kuvattua tuli vaan ihan eka pätkä joka oli täydellistä rämpellystä. En muistanu rataa kun puoleen väliin (ei tainnu muutkaan muistaa). Sitten kamera teki tenän kun toka kierros meni törkeen hyvin ja vika meni taas vähän säätämiseks. Nyt Soda teki kepit kun ajoissa kerroin mitä tehdään, alkuun yritti kyllä oikoa, mutta sitten teki.

Tuo 12-15 oli semmonen, mitä tahkottiin ja tahkottiin ja tahkottiin.. Jouduin tyrkkäämään 12 takaakierron niin voimakkaasti, että tuli kiirre 13 vastaanottovalssiin. Sitten ois pitäny kyetä miljoonaa kääntämään 15.

Tänään Sodalla oli eka kaverikoirailu ja Soppa oli tosi pätevä! Sai paljon kehuja kun kävi vuorotellen jokaisen luona rapsuteltavana, eikä hirveästi välittänyt meidän kanssa kiertäneestä käppänätytöstä. Vähän yritti kosiskella. Vielä viis kertaa ja sit saa oman huivin kaulaan :>

3 kommenttia:

  1. Oi vitsi! Mäkin olen haaveillut, että pääsis Jerikon kanssa jonkinlaiseen kaverikoira-toimintaan mukaan, mutta Tampereen suunnalla ei noita kursseja järjestetä ja on muutenkin vähän kuollutta.. Oman seuran kautta yritin päästä muuten vaan vanhainkodissa vierailemaan, mutta siltäkin suunnalta ollaan jotenkin epäaktiivisia.. Tässä täytyy pian itse aloittaa joku toiminta Pirkanmaalla ennen kuin mitään voi tehdä! :D

    VastaaPoista
  2. Hassua jos ei siellä oo mitään tämmöstä! Ootko vilkassu näitä? http://kaverikoira.webs.com/ ja www.foorumi.info/tampereenkaverikoirat/. En sitten tiedä jos nämäkin on täydellisen kuolleita..

    VastaaPoista
  3. Hei kiitos! :) Kyllähän sitä toimintaa alkoikin löytyä! :D Mä olen kyllä aivan älyttömän huono löytämään asioita netistä, en tiedä mikä siinä on. En tajunnut, että Tampere kuuluu Pohjois-Hämeeseen.. :D Laitoinkin heti tonne viestiä jos Jerikokin pääsisi toteuttamaan luontaisia taipumuksiaan. :)

    VastaaPoista