lauantai 19. marraskuuta 2011

Soppa kisoissa, Linka jäljellä

Aamulla lähdettiin ajelemaan Kuopion kisoihin, molemmat koirat matkassa ja Tiina Linkan hovineitona. Tuomarina Anders Virtanen, eka rata 15 ja kaks muuta hyllyjä. Toka rata meni jo säätämiseks ja kolmannella Soppa lähtikin jo aika komeesti lapasesta, ei kuunnellut pätkääkään vaan teki ihan mitä sattuu. Kaks viikkoa pitäis vielä sinnitellä niin päästäis taas ACE:lle kasaamaan päitä. Linkakin seuras menoa rohkeena ja kiljumatta :>

A-rata

Suoraan kisojen jälkeen käytiin vielä Linkan, Tiinan ja Artun kanssa tekemässä pari jälkeä ja typy oli taas mielettömän pätevä. Eikä se ois millään malttanut mennä autoon vaan vielä ois vaan pitänyt jäljestää ja jäljestää ja jäljestää.. Pitää kaivaa jälkiliina ja valjaat esiin. Että harmittaa kun se ei pääse jälkikokeisiin. Typerää!

Käytiin vielä halilla kokeilemassa puomia, jota Linka on tainnut koittaa kerran aiemmin. Ensin nostettiin päät pöydälle, ei mitään ongelmaa. Ekalla kerralla kurkkas korkeimmalta kohdalta alas että hei hetkinen, mutta matka jatkui häntä heiluen kontaktille sapuskoimaan. Sitten kasattiin puomi kunnolla ja taas Linka meni niin reippaasti! Rupesi ottamaan oikein kunnon juoksuaskeleita! Ekalla juoksukerralla juos suoraan huti nousulta ja eikun vaan rohkeesti uudestaan häntä vispaten :D Hitsi se on mainio koira! Tiina sai puhuttua meidät ympäri huomisiin Varkauden mölleihin mölliluokkaan osallistumaan... Eli missä ei oo keinua, keppejä eikä rengasta. Linkan pitäis siis osata kaikki esteet, mutta mitään muuta se ei vielä taida osatakaan. Överikshän se menee (jos Linka uskaltaa ylipäätään tehdä), mutta Vilanderin agikoulutuksessa vajaa vuos sitten käskettiin alottaa kisaaminen heti kun koira osaa esteet, muulla ei väliä... :D Sodakin saattaa lähteä mukaan, mutta saa nähdä osallistutaanko.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti