lauantai 12. joulukuuta 2015

ACE:lla aksaamassa

Eilen oli treenit ACE:lla. Neva teki taas hirmu hienosti hommia hyvällä vireellä ja rimoja nostettiin 50cm, tähän asti ollut siis 40cm. Vikalla pätkällä meinas kuohahtaa pääkoppa. Nyt kun Nevan vire on saatu hanskaan, niin ruetaan siedättämään Nevaa mun liikkeseen, mikä saa varmasti aika komeasti pääkopan kuohumaan.

Ja Nevan käytöksestä! Alkulämpällä Neva käveli rinnakkain oikein kauniisti kaverin nuoren mitteli-uroksen kanssa (joista saatiin muuten treenimatkaseuraakin, täältä voi vilkaista heidän treenejä). Sanoin siinä sitten, että Nevalla on oikeesti tässä syksyn aikana tapahtunu pääkopassa jotain, tuollaisesta ei olis aikaisemmin ollut puhettakaan! Kyllä Neva silläkin kävelyllä nosteli häntäänsä ja karvojaan muille koirille, mutta ihan älytön muutos vaikka kevääseen verrattuna. Kun oltiin tulossa meidän vikalta treeniltä just porttien välissä, pölähti viereiseltä kentältä nuori uros kovalla rähäkällä suoraan Nevan nenän eteen sinne ahtaaseen porttiväliin. Sillein että vähän kun Neva ois kurkottanut, niin niiltä sijoilta ois voinut nielaista, mutta se vaan seisoi ja tuijotti! Korkeutta Neva kasvoi kyllä varmaan yli 10cm, mutta ääntäkään ei päästänyt tai mitään tehnyt. Toinen koira kyllä totes, että parempi palata mamman helmoihin hyvinhyvin livakkaan :D


Omalla hallilla ollaan edelleen käyty molempien poikien kanssa työstämässä hyppytekniikkaa, keppejä ja kontakteja. Nevan tapauksessa siis puomia. Kaippa tässä hiljalleen edetään, ainakin nyt on monet treenit peräkkäin menneet todella hyvin molempien koirien osalta :) Ainakin mun silmään Nevan hyppytekniikka alkaa näyttää ihan hyvältä, mutta Sodasta ei voi kyllä sanoa samaa.. Pitäis muistaa videoida joskus noita omia treenejä.

Katselin tänään useamman vuoden takaisia videoita, kun käytiin Sodan kanssa ACE:lla. Eli vanhin tammikuulta 2011 ja tuorein helmikuulta 2013. Tässä linkki niiden soittolistalle. Eihän ne mitään nättiä katsottavaa ole, mutta kylläpä tekis mieli päästä Sodankin kanssa ihan kunnolla taas treenaamaan! Kun on se menolippu 2.-luokkaankin jemmassa :) Sain onneksi irtopaikan Sodalle 1.1 treeneihin, saa nähdä miten kahdella koiralla treenaaminen onnistuu!

maanantai 7. joulukuuta 2015

Liebster awards - Discover new blogs

Sain jo jokin aika sitten haasteen blogista "Kouluta ite paremmin" ja nyt vihdoin yritän tämän saada tehtyä :)

"Liebster Awardin idea on uusien ja tuoreiden blogien löytäminen ja se, että pienemmätkin blogit saisivat näkyvyyttä.Liebster Award annetaan bloggaajalta bloggaajalle."

Säännöt
1. Kiitä sinut nimennyttä bloggaajaa ja linkitä hänen bloginsa
2. Vastaa sinut nimenneen bloggaajan 11 kysymykseen
3. Nimeä ja linkkaa 11 Liebster Awardin ansaitsevaa blogia, joilla on alle 200 seuraajaa
4. Keksi 11 uutta kysymystä nimetyille

1. Mistä keksit koirallesi nimen?
Sodan ja Linkan nimet bongasin kirjoista ja Nevan bongasin yhdestä "salaisuuksien saari" -pelin palikasta.
2. Oletko koskaan miettinyt blogin lopettamista? Jos niin miksi?
En ole.
3. Millaisia postauksia tykkäät eniten lukea?
Sellaisia joissa on kuvia luen mieluiten, videotkin on ihan jees. Älyttömän pitkiä tekstejä en jaksa lukea (vaikka niitä usein itse naputtelenkin).
4. Suunnitteletko koiran treenit aina etukäteen?
Tavallisesti aina on joku ajatus siitä mitä meinataan tehdä ja joskus tulee suunniteltua tarkemminkin. Monesti treenit muotoutuu loppuun vasta kun ruetaan hommiin.
5. Mikä on paras muisto koirasi pentuajalta?
Jostain syystä Sodan pentuajan muistot liittyvät aina enemmän tai vähemmän syötyihin seiniin, pissiin ja kakkaan. Linka saapui vasta 1,5 vuotiaana, mutta Nevan pentuajalta on kyllä kaikenlaisia juttuja mielessä :D
6. Onko koirasi haastava kouluttaa?
Riippuu ihan kuka näitä kouluttaa ja miten. Jokaisessa koirassa on varmasti omat haasteensa ja jos ei koiralla ja kouluttajalla natsaa ajatukset yhteen, niin onhan se silloin haastavaa.
7. Miksi kirjoitat blogia?
On kiva saada talteen ajatuksia ja muistoja treeneistä ja muista puuhista. Tulee koottua myös kuvia ja videoita samaan paikkaan. Aina silloin tällöin tulee palattua vanhoihin teksteihin vaikka tarkistamaan milloin jotakin on tapahtunut tai miten jotain koiralle opetinkaan. Kaikki ei vaan pysy mielessä!
8. Mitä mieltä olet tuontikoirista?
Riippuu mm. miksi ja miten tuodaan. Onhan minullakin täällä rescue laumassa. Jos asiat on hoidettu oikein eikä levitellä ainakaan tahallaan tai tyhmyyttään/välinpitämättömyyttään tauteja, niin mitäpä haittaa siitä silloin olisi? Jalostuskäyttöön saadaan uutta verta ja rescuet saavat katon päänsä päälle.
9. Mikä biisi kuvaisi koiraasi parhaiten?
Äkkiseltään ei tule mitään muuta mieleen kuin "Taas munasin", joka soi tällä kisavideolla.
10. Mitä suosittelet opettamaan ensimmäiseksi pennulle, jos haaveina siintää tokokentät?
Ensimmäisenä opettaisin luoksetulon, olipa haaveissa sitten mitä vain. Mutta tokojuttuja aloittelisin varmaan perusasennosta, jäävistä tai kaukoista? Sillein leikin lomassa :)
11. Mikä on lempparikuvasi, jossa olet koirasi kanssa?
Ensin meinasin, että eihän meistä juuri edes ole kuvia, mutta facen kansioita selailemalla löytyikin kaikenlaisia! Tässä muutama :)



Haasteen saavat
6. Riesa

Kysymykset haastetuille
1. Kuinka päädyit valitsemaasi rotuun/rotuihin?
2. Oletko koskaan katunut rotuvalintaasi?
3. Onko teillä jokin päälaji ja miten sen valitsit?
4. Veikö kasvattajan, mieleisesi pentueen ja pennun löytäminen paljon aikaa?
5. Mitä koirasi syö ja miksi?
6. Käytkö/haluaisitko käydä paljon ulkopuolisilla kouluttajilla?
7. Onko jokin harrastus jota haluaisit kokeilla/treenata enemmänkin, mutta se ei ole ainakaan vielä ollut mahdollista?
8. Millaisia kohokohtia harrastusrintamalla tai muuten teillä on?
9. Mitkä viisi koirarotua voisit ottaa, mutta joita sinulla ei ole?
10. Entä mitä viittä rotua et ainakaan voisi itsellesi kuvitella?
11. Tarvitsetko harrastusmotivaatiota varten jotain, kuten vaikka kilpailutavoitteita? Jos niin mitä?

Vihdoin valmista! Vastailkaahan ja linkkailkaa ihmeessä vaustauspostauksianne tähän alle :)

lauantai 5. joulukuuta 2015

Miljoona rallikuvaa ja ACE:n treenivideo

Pistän ensin tähän meidän eilisten treenien videopätkän. Tokalla vuorolla unohdin kameran kokonaan, eli vain ekasta on videomatskua. Tokalla tehtiin päällejuoksua joka sujui tällä kertaa ongelmitta, ei tosin edelleenkään kokeiltu kahta hyppyä peräkkäin, ja sitten tuota ekan vuoron pätkää loppuun. Nevalla pysyi taas pääkoppa kasassa superhienosti!



Niin ja tiistaina Sodalla kävi tosiaan myös hieroja! Pitäisi muistaa varata toinen aika pikapuoliin, käsiteltävää tosiaan löytyi kuten etukäteen tiesinkin. Hieroja sipaisi samalla Nevankin pikaisesti läpi eikä löytänyt mitään syytä varata sille omaa aikaa :)
Tänään käytiin aamupäivällä auringon pilkahdellessa koko lauman kanssa rallattelemassa pari vuotta sitten tasatuilla palokin hiekkamontuilla. Kuvia tuli ihan törkypaljon ja kuvittelin karsineeni ne, mutta silti jäi vielä tämmöinen läjä! Hups... Face kertoi saman karsimisen vaikeuden olleen myös samalla päivämäärällä vuonna 2011. Ehheh. Mutta silloin taisi olla myös sama tilanne kuin nyt, uusi kamera ja putki käytössä ;)

Joko mennään?

Tutkimuspataljoona






Riemu lumipesun jälkeen :D





Ai siis mikä hirmuakka?

Ai siis tää hirmuakka!!












Neva kävi vähän häiriköimässä Sodan lumipesunautintoa :P






Otin ehkä kymmenen kuvaa tyypeistä rivissä. Sodalla kaikissa kuvissa sama ilme, mutta Neva ja Linka irvisteli vuorotellen :D Mutta niinhän ne aina..




Tästä tein blogiin uuden bannerikuvan :) Edellisessä kun ei Nevasta ollut vielä tietoakaan :P











Soda taas lempipuuhassaan