maanantai 30. tammikuuta 2017

Aksaa ja hierontaa

Tää on taas näitä hetkiä, kun tuntuu että tulee sanottua kaikkea ei niin oleellista, mutta ne tärkeämmät asiat unohtuu. Mutta samapa tuo.

Neva on tosiaan edelleenkin ulkoillut vain ilman muita koiria, taikka niin, että lenkkiseura on ollut kiinni ja Neva ravannut vapaana, eli ei ole päässyt rallattelemaan.

Perjantaina päästiin tekemään rataa, kun Nevan liikkeissä ei näkynyt mitään normaalista poikkeavaa edellisen viikon hyppytekniikkatreeneissä. Oli aika tosi jees!👌 Videollakin näkyy ekan vuoron lopuksi aika kiva pätkä ja jopa japsi onnistui ekalla, mitä ei ole kyllä tähän päivään asti tapahtunut. Ja kuten tokan vuoron videolta näkyy, niin jäi myös ainoaksi onnistumiseksi tältä erää. Mutta jospa se vielä joskus😊

Lauantaina Sodalla ja Nevalla oli hieronnat (Linkakin toki vaati tuttuun tyyliin osansa huomiosta..). Tarkkaan en enää tietenkään muista kummalla oli mitäkin missäkin, mutta joo. Sodalla taisi ainakin olla niskan seudulla jumeja/jäykkyyttä/jotain mitä olikaan ja taisi muuallakin olla. Sodalle varasin jo seuraavankin ajan. Neva oli paremmassa kunnossa, vaikka toki silläkin jotain löytyi. Oisko ollut lantion seudulla ainakin, muistaakseni toisella puolella jotain. Nevallekin otin ajan ihan sillä, että eiköhän se ehdi tässä välissä itseään taas teloa. Mutta jos yllättää ja pysyy kasassa, niin annan sen ajan sitten jollekin toiselle. Kävi kyllä mielessä, jos Linkakin olis ansainnut elämänsä ekan hieronnan😁

Mutta nyt kun Neva on kunnossa, ois tarkotus yrittää jossain välissä keretä kokeilee kevyesti myös vetohommia taas. Edellisenä talvena jäi aika vähälle, mutta jos nyt kerkeis. Sodankin kanssa ajattelin vähän koittaa, mutta se menee niin herkästi jumiin, että tuskinpa montaa kertaa. Ja pääsee Neva pitkästä aikaa mukaan rallattelemaan ja muuhunkin hupiin!

Sitten vielä kuvapläjäystä!
Kaksi vahvasti juoksuista nuorta tyttöä ja Linka😁

Soda tietysti huusi melkein koko ulkoilun, kuten aina. Komentaa toimintaa, eikä kukaan tajua😂

Puolen sekunnin hiljaisuus

Peppikin laittoi korvat ruttuun, kun toinen huusi takana..

Ja huusi vähän lisää...

Ja vielä vähän... Sattuneesta syystä laitan Sodasta tavallisesti paljon vähemmän kuvia kuin Nevasta ja Linkasta😉😏

Juostessa ei sentään tarvinnut huutaa.

Se toinen hetken hiljaisuus.





Sunnuntaina vain Linka pääsi mukaan, poikien lepuuttaessa edellisen päivän hierontojen jäljiltä.

Penneli on joka kerta isompi






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti