lauantai 10. syyskuuta 2016

Tokoilua ja olkkarihumputtelua

Lopussa on vielä pari riviä aksajuttuja, mutta ensin tokot!

Me on Nevan kanssa nyt muutaman kerran käyty treenaamassa tokoa parin tyypin porukalla. Nää pari kertaa on menneet ihan vaan vireen laskemiseen (ylläri) sopivalle tasolle. Nopeasti Neva aina laskee vireen, kun sille muistuttaa että nyt ei vouhata eikä sählätä, vaan pitää keskittyä. Muuta ei oikeastaan olla vielä tehty kuin sivulle tuloja ja seukkapätkää. Ja tehdään siis yksi koira kerrallaan, toki sitten kun ryhmäliikkeitä tehdään niin asia erikseen. Tällä hetkellä Neva seuraa mun mielestä todella kivasti, ainut että se tahtoo kuonollaan tökkimällä komentaa multa nameja, mutta lopettaa sen aina parin huomautuksen jälkeen. Tottakai hiomista on pitkän tauon jälkeen.

Ei meillä mitään huikeita tavotteita ole tokon suhteen. Tai oishan tuon kanssa kiva kisata, mutta ei mitään aikatauluja. Tehdään jos mielenkiintoa riittää ja kisataan jos joskus tuntuu että vois olla siihen valmis.

Kyllähän Nevan kanssa on vähän tokojuttuja joskus tullut tehtyä, tässä video 7/2014.

Äsken tehtiin olkkarissa pientä humputtelua ensin Sodan ja Linkan kanssa.

Soda sai tehdä pitkästä aikaa tokojuttuja ja tekeehän se ihan näpsäkästi edelleen :)

Linka humputteli mitä nyt mieleen juolahti :D

Nevaa varten mulla on lista jutuista joita olkkaritreeninä vois tehdä. Listalta löytyy jumppajuttuja, sitten tokohommia ja aksaan liittyviä myös. Kokeiltiin nyt muutamia juttuja siltä listalta :)

Tää nyt oli tosiaan vähän sellaista kokeilua että missä mennään ja mitenhän näitä juttuja ois järkevä tehdä taikka miten nyt ei ainakaan enää kannata tehdä..

Jonkun silmään tuo Nevan perusasento on varmasti aika väljä, mutta mä tykkään että se jättää mulle tilaa liikkua eikä paina jalkaan. Mutta noita vinoja perusasentoja varten tarviisin kyllä peilin tai jonkun naksuttelemaan hyvät. Kaukot Neva kyllä osaa, mutta varsinkaan vireen noustessa ei takajalat enää kestä paikoillaan. Niitä asentoja yritin tuossa hissailla samaan tyyliin kuin Sodan kanssa aikanaan, mutta ei ihan mennyt sillein kuin ajattelin varsinkaan tuo istuminen :D Mutta onhan nuo kaukotkin päheet sillon kun hoitaa kunnolla enkä ite turaile! Noutokapulaa Neva ei ole vielä montaa kertaa nähnyt, mutta taustalta huomaa että Soda ehkä vähän saattaa kapuloita rakastaa :D

Niin ja käytiinhän me tänään hallilla tekemässä vähän aksaakin!

Neva teki keinua ensin yhden hypyn kautta, sitten muutamien hyppyjen pyöritysten kautta. Siinä lomassa tuli tehtyä himppu takaakiertoja, niistoja, viskiä ja muuta sellaista. Superkoira!!

Soda pääs myös pitkästä aikaa aksaamaan samoja juttuja kuin Neva, ja olihan sekin pätevä :)

Sitten mulla loppui happi (flunssa, buuu) ja kaveri sai juoksuttaa Linkan. Linka teki kaverin kanssa ihan superinnokkaasti. Yleensähän se ei lähde kenenkään kanssa tekemään yhtään mitään :P

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti