perjantai 14. maaliskuuta 2014

Neva kisaiässä

Tänään Neva saavutti tokon kisaiän ja voisin siis ilmoittaa sen ensimmäiseen kokeeseen. Mutta taidanpa jättää vielä väliin, ei olla nimittäin tehty asian eteen juuri mitään... Ihan vähän kaukoja (joita ei edes siellä alokkaassa tarvita) ja ministi seukan alkeita. Ehkä meillä on sentään hyvät pohjat liikkeestä seisomiseen ja makuuseen alokasta ajatellen.

Samasta syystä on blogissakin ollut hiljasita, ei olla tehty oikeastaan mitään mainitsemisen arvoista. Käyty Linkan ja erityisesti Nevan kanssa uudessa koirapuistossa ottamassa virtoja pois ja Sopan kanssa iltalenkeillä. Soppa on saanut lenkkien lomassa tehdä liikkeestä pysähtymisiä, se on nimittäin lenkkeillyt villisti flexissä (jota en oikeastaan koskaan ole tykännyt käyttää), niin että tehtäviä on ollut kätsä tehdä. Ohitukset on tehty sivulla, eli siinä on tullut tehtyä sitten sitä seukkaa. Ruokatehtävinä Soda tekee paljon kaukoja.

MUTTA!! Meillä tulee tapahtumaan pian! Sain kiinteän treenipaikan Pro Perrolta ja aloitetaan huhtikuun ensimmäisenä maanantaina :) Agia siis luvassa. Nyt vain olen kovasti pohdiskellut miten vuoroja jaan koirien kesken. Otanko ne vuorokerroin mukaan, vai aina molemmat ja joko treenaan molempia vähän vähemmän vai vain toisen radalla ja toisen kanssa tehdään odotellessa jotain omaa esim. tokoa häiriössä? Vai pitäiskö Soda jättää suosiolla vähemmälle? Sillä on kuitenkin ne (oireilemattomat) C-lonkat. Haluan kyllä kisata sen kanssa viimeisen nollan ykkösistä, jos vaikka perinteeksi muodostunut huhtikuu-nolla napsahtais ;D Kepokin on puhunut, että vois haluta treenata sen kanssa ainakin irtovuoroja jos keskityn itse Nevaan, ja kisata tietty myös. Mutta vaikka Soppa jäiskin vähemmälle, niin jossain vaiheessa se tulee varmaan tuuraamaan Nevaa. Ainakaan minä en nimittäin siltä palleja löydä, mikä tarkoittaa leikkauspöytää varmaan vuoden sisään. Jos saataisiin samalla ottaa viralliset luustokuvauksetkin?

Ja pitää ihan vaan kehua, Neva on ehkä maailman helpoin kotikoira! Yksikin päivä jätin Linkan ja Nevan portin taakse odottamaan kun käytiin Sodan kanssa lenkillä. Kotiin tultua odotti keittiössä leviteltynä pari suodatinpussia kahvinpuruja, roskat, osittain syöty kissanraksupussi, puoliksi syöty koirien iso namirasia, särkynyt vesilasi ja mitähän vielä? Portti oli avattu ja Neva makasi nätisti portin takana omalla paikallaan. Linka ei... Ja voin pistää vaikka pääni pantiksi, ettei Neva ole tehnyt mitään. Nimittäin ei ois jäänyt mitään syömättä, jos se ois ollut messissä...

Ps. Pitäisköhän etsiä tokon treeniryhmä? Onko kellään vinkkejä Kuopion hyvistä paikoista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti